Ainoa vinkuna ei olekaan enää myrskytuulen ääni, joka humisee nurkissa. Korviin kantautuu myös toinen vinkuna. Koira. Latella on tarve päästä pihalle. Ei ole totta. Ulkona on myrsky ja vettä tulee litran kokoisina pisaroina vaakasuoraan. Sellanen pisara kun osuu päin näköä on silmä mustana. Vähintään.
Tuijotan epäuskoisena karvakaveriani ja hän taas heiluttaa häntäänsä ja varmaan omassa mielessään nauraa. Hähää, en ole ainoa jonka tassut kastuu.
Kuinka helppoa oli silloin kun ei ollut koiraa. Nyt kun lapset antaa nukkua viikonloppuna aamuisin pitkään, koira ei anna. Eikä se mene vessaan jos ulkona sattuu satamaan. No joskus ehkä öisin vaatehuoneen nurkassa on pakko käydä. Joskus? Ainakin 3 kertaa viikossa. Ja kuka siivoaa? Jep, olen voittanut siinäkin arvonnassa.
MUTTA.....
Kukaan ei ole niin iloinen kolmen minuutin erossa olon jälkeen uudelleen näkemisestä kuin koirani.
Hän ei edes tiedä mitä tarkoittaa huono päivä saati murjotus.
Hänellä on aina aikaa hellyydelle ja leikille. Ja hänestä saa aina kaverin kun avaa jääkaapin oven.
Hän on Hän, koira eli ystävä, satoi tai paistoi. Late <3.
Taidamme lähteä ulos myrskyyn. Parempi pitää tiukasti hihnasta kiinni, ettei kaveri lähde myrskyn mukana.
-Päivi-
Koiramaisia terveisiä Toijalasta Latelle :) Näinhän se menee, niin ihanan kamalia ovat nämä rakkaat eläinystävämme. Vaikka joskus tuntuu että imuria saa heiluttaa ahkerasti, ja aina ei ulos hotsittaisi mennä, niin kuinka paljosta ilosta kuitenkin loppuen lopuksi jäisi paitsi, jos tätä (tai näitä) uskollisia ystäviämme ei olisi <3 Hyvää Joulua ja tietenkin paljon iloisia hännänheilutuksia :)
VastaaPoista