torstai 21. marraskuuta 2013

Läheisyyden lämmössä

Jos sanonta "luonnon laki" todella pitää paikkansa ja on relevantti käsite, mielestäni läheisyyden ja kosketuksen tarve pienestä lapsesta pitäen voitaisiin lukea näihin luonnon lakeihin.

Tirpusten ollessa vauvoja he varmaan olivat enemmän sylissä kuin muualla. Perhepeti oli täysin normaali käsite meillä. Ahdasta ja rauhatonta, mutta ihanan turvallista. Niin äidille kuin lapsellekin. Yöllä herätessään näki pienet kasvot ja rauhallisen nukkuvan lapsen ilmeen. Nyt jotkut lukijat saa hepulin, mutta senkin uhalla vielä sanon. Yöruokinta oli niiiiin helppoa kun ruoka ja vauva oli vierekkäin. Suurella vaihtelevuudella nykyisin muistelee tuollaisia aikoja. Erittäin haikeana, mutta toisaalta jo rauhallisista unista nauttien.

Tosin toisinaan iltaisin löydän sängystäni samoja tyyppejä, jotka vauvasta lähtien on nukkunut vieressäni. Tosin nyt ne vievät suht paljon enemmän tilaa. Mutta pari iltaa sitten kuopus nukahti viereeni kädet ympärilleni kieduttuna. Ja juuri ennen unen tuloa tokaisi vielä maagisen lauseen:
"Rakastan sua äiti eniten" Sen hetken fiiliksellä joka on, voisi kyseinen lapsi pyytää vaikka kuun taivaalta ja varmasti hakisin sen, laittaisin pakettiin ja kysyisin, saako olla muuta?







Vaikka ne lapset kasvaa, niin se tunne, mitä he ovat pienestä pitäen kosketuksen myötä kokeneet ei varmasti unohdu. Teini-ikää uhkaavasti lähestyvä esikoinen lähestyy usein takaapäin halaamaan, ikäänkuin tuntien itsensä jo niin isoksi että erehtyy kuvittelemaan että äidin hellyys ja silittely on vain pienten lasten etuoikeus. Mahtavaa, että Hän kuitenkin tulee ja pysyy siinä. Taas sitten kun mennään tuosta vaiheesta yksi harppaus eteenpäin, on sekin asia helpompi. Ja kun tulee näin vanhaksi, kosketuksen ja läheisyyden voima on mittaamaton. Ja oma äiti halaa vieläkin yhtä lämpimästi kuin pienestä lapsesta lähtien. <3



Mutta tietäähän sen kosketuksen voiman itsestäänkin. Vaikka ei aamulla varsinainen väsymys enää pitelisi sängyssä, on sieltä miltei mahdoton päästä pois, jos on lämmin turvallinen syli ja ne tutut rakkaat käsivarret ympärillä. Jostain muistan lukeneeni, että toisen ihmisen kosketus rauhoittaa ja jopa parantaa. Olen tuosta asiasta täysin samaa mieltä.




Aikuisena voi aueta aivan uusi maailma jos läheisyys ja kosketus on jäänyt vieraaksi käsitteeksi. En ole oikein päässyt vielä selvyyteen, kumpi osaa nauttia asiasta enemmän. Tyyppi joka ei ole suuremmin asiasta päässyt nauttimaan versus tyyppi joka on siihen jo lapsena kasvanut. Toivottavasti molemmat nauttii eniten.

Ihokosketus luo turvaa, lämpöä, rauhallisuutta ja ennenkaikkea, huikeaa rakkaudentunnetta.

Päivän tietenkin kruunaa hetki, jolloin koti hiljenee, tuttu ja turvallinen ihminen ottaa lähelleen ja pitää tiukasti kiinni. Omanaan. <3 Silloin olen turvassa ja sisällä omassa onnen kuplassamme. Sitä tunnetta ei voi kuvata millään ylistyssanoilla eikä blogitekstillä, vaikka olenkin sitä tässä yrittänyt jo usean rivin verran kertoa.





Ollaan siis lähekkäin, lauloi jo taannoin Aron Make!

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti