Edellisillan kuningasajatus reippaasta aamulenkistä ei tunnu enää aamulla niin kuninkaalliselta siinä kohtaa kun vierustoverin kello soi 5.15. Ajatus menee suurinpiirtein näin: Torkun vielä 5 minuuttia, maksimissaan 10. Tätä ajatusta pää toistaa niin monta kertaa, että kello onkin jo seitsemän ja ilman aamulenkkiäkin tulee todella kiire. Tjaah, voihan sen lenkin tehdä illallakin.
Illalla onkin sitten jo monta hommaa tehtävänä ja vielä useampi syy, miksi juuri nyt joku askare on todella paljon tärkeämpi kuin liikunnallinen hetki.
Ja kaikki tämä on vaan ja ainoastaa kiinni siitä tyypistä, joka sieltä peilistä katsoo takaisin. Hänellä on se motivaation puute ja väsymys. Juuri se henkilö on ainoa este siihen aamu-tai iltalenkkiin.
Voih, mutta niin se menee.
Vielä traagisempaa on tajuta, että se samainen takaisin tuijottava henkilö on vastuussa kovin monesta muustakin asiasta.
Mutta hei. Liekö se tuon ihanan auringon syytä, vai motivaation löytymisestä, riittävästä unesta vaiko mistä, nyt on lenkkarit nostettu naftaliinista. Ja kyllä se suuri tosiasia on se, että liikuntasuorituksen jälkeinen voittajafiilis on ensiluokkaista. Elimistö nauttii ja pääkin nauttii, kun sittenkin tuli lähdettyä...
Liikkumisen riemulla,
-Päivi-
Kuva: K. Juurinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti