sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ihana, kamala, mutta ihana kuitenkin. AURINKO.

Kevät on täällä. Aamulla kun silmät aukeaa, ensimmäinen havainto on, että AURINKO PAISTAA!! Ainakin omani toimii tuon valopallon alaisena. Jos silmät näkee auringon ensimmäisenä on herääminen taattu. Auringon valo toimii tehokkaammin kuin mikään herätyskello ikinä.

Keltainen on must väri edelleen...


Mutta, onhän tässäkin se toinen puoli. Kun vapaapäivän aamuna aivot saa singnaalin auringon paisteesta, ensimmäinen reaktio on ilo ja energia. Sitten kun silmät aukeaa kokonaan, iskee todellisuus.
Silmät, jotka ovat juuri havoinneet ihanan auringon valon, havoinnoi seuraavaksi pölyn.  Ja välittömästi tulee ikävä syksyn synkeyttä. No ehkei kuitenkaan.

Kukat kruunaa siistin kodin <3


Seuraavaksi tulee haastavin osuus. Se ilo ja energia, joka auringo säteillään on tuonut tullessaan on valjastettava pölyn poistamiseen. Tänään se kävi yllättävän helposti.




Melkein koko päivä siinä meni, mutta valmista tuli. Parasta on tunne, joka tavoittaa, kun kaikki on valmista ja on lupa ottaa rennosti loppulauantai.


Myös terassille saapui kevät. Pyykit kuivui ulkona ja mittarilukemat kipusi + kahteenkymppiin. Mahtavaa!


Heräteostos Hemtexiltä tuli tänään käyttöön. 


Menihän viikkosiivouksessa useampi tunti, mutta puhdas koti, parempi mieli. Mahtuihan lauantaihin paljon muutakin. Paras osuus saapui kotiin kuljettettuna etuajassa. 

Kaikki koolla, osa jo unten mailla. Mahtava lauantai <3

Vatsa kiittää keitosta, jossa maistuu katkaravut ja valkosipuli.


Huomenna vielä vapaillaan ja siirretään kelloa. Päivä senkun pitenee. Mikäs sen makeempaa.

Mahtavaa sunnuntaita, nauttikaa olostanne.

-Päivi-

1 kommentti:

  1. Herra X sai taas tuota soppaakin, On se vaan NIIN hyvää.

    VastaaPoista