Haasteita

Sosiaalisessa mediassa kiertää haasteita jos jollakin agendalla.

Kahvikuppihaaste. Muutama päivä muutama muki. Plaah, mulla tämä olisi tylsä. Ei sama, mutta aina samanlainen kuppi, aamusta toiseen. Toisinaan kuppi on kädessä aamulla juostessani ympäri taloa päättömästi kintereillä koira ja sivusta seuraa myös kaksi pöllähtänyttä kouluun lähtijää. Parhaana aamuna se on tuotu käteeni sänkyyn. Mutta kuppi on samanlainen, joka aamu.

Positiivisuushaaste, positiivisia asioita, haaste eteenpäin. Tämä on hyvä. Tätä tarvitaan. Vaikka haaste kulkee somessa huvitteellisena haastena, ei tee pahaa kelleen miettiä niitä hyviä juttuja, joita omalla kohdalla on. Ja ryppyotsat, tähän voisi sanoa, että älkää vaivaantuko, mutta vaivaantukaa sittenkin.
Voisin veikata, että jotain löytyy.

Ja sitten kun haasteet on somessa käyty läpi ja jää vielä lisähaasteen halu, niin viettäkää pari iltaa kokeisiin valmistuvan teinin kanssa. Tunnelmaa voisi kuvata haasteelliseksi. Pitää ymmärtää. Paine on kova nostaa arvosanoja kun maalissa kiiltelee uusi iPhone. (Vanha omenapuhelin on jo aikansa elänyt ja ei toimi ja haittaa elämää ihan joka tavalla. Ihme, että teini on vielä hengissä, on se niin olematon omenaluuri näinä päivinä.)
Näin monta vuotta meni, kunnes löytyi oikea porkkana. Ei ole kuulkaa maalaukset tulevaisuuden kovista kuvista mitään. Olen lähinnä teinin mielestä pessimisti jos en tajua, että kyl nää täst hoituu.
Mutta kun vetää valttikortin nimeltä uusi iPhone, niin kokeisiin valmistautuminen saa aivan uusia ulottuvuuksia. Uhkailu, lahjonta, kiristys, mitä näitä kasvatuksen voittamattomia keinoja nyt onkaan.

Tältä näyttää teini, joka viettänyt liian monta iltaa kokeisiin lukien.

Haastetta positiivisuuteen syö tällä hetkellä tuo vallitseva räntä, jota taivaalta tippuu. Voi ällöräkä, niin tulee sitä mielipahaa, kun ei aurinko paista.
Tuosta ei nyt saa sitä arjen draamaa millään. Ja kyllä, onhan niitä kurjempiakin juttuja, mutta murehtikon hevoset, niillä on iso pää.

Tein kotona galluppia, kysymyksellä mikä tekee onnelliseksi? Lapsista nuorempi oli paikalla, vanhempi oli luolassaan LUKEMASSA.
Martan vastaus henkilöityi ensin äitiin, sitten Ramiin.

Tässä kohtaa nielaisin pari kertaa tyhjää. Ensin liikutuksesta, sitten muuten vaan tajutessani mikä vastuu on meillä lapsen onnellisuudesta.

Mr. R:n tekee onnelliseksi perhe, onnellinen perhe. Mä oon samaa mieltä. Ja onnellinen.

Toivottavasti muistan nämä keskustelut ja onnellisuuden vielä siellä missä olenkin vanhana ja ryppyisenä.

Ai niin, positiivista mieltä luo myös sähköpostiin kilahtanut matkavaraus.

Adíos!

-Päivi-