keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Miten sitten?

En koskaan enää valita aamuista (ENPÄ), joina hermo on lähellä loppuaan, kun tyypit ei vaan irtaannu sängystä eikä nukkumatista.

Näitä valaistumisia tulee toisinaan, mutta ne on sitäkin pysäyttävämpiä. Ja joskus kovin julmiakin.

Aamulla mennessäni vuorotellen molempien tyttärien sängyn päästä toiseen, sanoessani jo kolmannen kerran viimeistä kertaa, että NYT YLÖS, pysähdyin kuopuksen sängyn viereen katselemaan ja nuuskimaan sitä poskea, joka oli unesta ihanan lämmin ja tuoksui hiukan saippualta.
Nalle oli tipahtanut lattialle ja nostin sen vielä kainaloon peiton alle lämmittelemään.

Voi itku, näitä hetkiä EI SAA KOSKAAN TAKAISIN. Kysäisin Martalta, että ketä sitten nuuskitaan aamulla kun hän on jo iso, eikä tarvii henkilökohtaista herätystä?

"Mua tietenkin, en muuta koskaan pois kotoa, koska hoidan sua ja Ramia kun ootte vanhoja. Ei siihen mee kauaa." Huh helpotus, tämäkin asia tuli hoidettua. Pyysin tämän lausekkeen kirjallisena, koska pieni aavistus on kuitenkin, että mieli voi muuttua.

Sillä välin toisaalla:



Tätä paria kun aamulla menee herättämään, kuuluu vaan murinaa. Toinen sentään heiluttaa murinan ohella häntää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti