Teinin tunnemyrsky

Voi vitsit, kun ihmisen muisti on lyhyt. Olen tässä kuukausien ajan yrittänyt pinnistää päähäni, että mikä ajatusmaailma teini-ikäisenä oli. Mikä otti päähän, mikä ärsytti ja mikä siihen auttoi.
Tähän tutkiskeluun on yksi syy. Kotona asuva teini-ikäinen tyttö.

Mihin se tyttö katosi, joka oli lähellä niin henkisesti kuin fyysisestikin? Miksi äiti onkin nykyään  lähinnä ärsyttävä ja jos teiniä on uskominen, myöskin äidistä on tullut ihminen, jonka soisi tehdä KAIKKI asiat todellakin paljon paremmin. Väärä ja paha ruoka, hukassa olevat vaatteet, säännöt ja muutenkin yleinen nillitys on tällä hetkellä äidin suurimmat synnit.

Itselle tuntuu lähinnä maailman lopulta, kun keskinäinen suhde muuttuukin pikkuhiljaa ja on pakko tajuta, että lapsuus on esikoisen kohdalta ohi. Yhtään päivää en saa koskaan takaisin. Esikoinen ei tule koskaan olemaan enää pieni.

Aamulla viimeksi mietein (saatuani muutamat aamukiukut naamalleni) että miten ikinä tulen pärjäämään mahdollisesti muutaman vuodenkin tätä? Mistä kasataan se voima kaikkien äitien sisuksiin, että jaksaa kaikki nämä taistelut? Ehkäpä se on usko siihen, että teini-iän jälkeen lapsesta kuoriutuu vahva ja viisas nuori. Tieto siitä, että siitä suurin vastuu on minulla. Omissa käsissä on se, että mihin suuntaan tässä kohtaa lähdetään. Se, jos jokin on hirvittävän pelottava ajatus.
MUTTA, jotain hyvää olen joskus tehnyt (en varmaan kuitenkaan teininä) koska kotona asuu vastuuntuntoinen mies, johon voin tässäkin asiassa luottaa.
Suoraselkäinen, jämpti ja viisas, joka ei tässäkään asiassa jätä yksin. Ilman tätä tyyppiä olisin varmaan jo saanut slaagin.
 

Ja toinen juttu. Vaikka teini osaa olla hyvinkin öh, teini, Ramia lainatakseni, kapasiteettia päässä riittää. R:n mielestä A on yksi fiksuimmista lapsista ikinä. Toisaalta, nämä teiniangstit ei kohdistu muihin kuin äitiin ja pikkusisko parkaan.Yleiseen hölmöilyyn perheemme teini ei ainakaan vielä ole sortunut. Hänen sanojensa mukaan ei uskalla, kun äiti vetäis "sellaista settiä" Säännöt on säännöt, jopa teini-iässä ja varsinkin silloin.

Ja tiedoksi Te "kaikkien muiden äidit" Teidän ruoka on aina parempaa, koti on kivampi, kotiintuloajat joustavammat, vaaditut tehtävät kevyempiä ja kaikin puolin asiat on paremmin. Keep on going :)

Rankkaa on, ihan hiton rankkaa olla teini ja teinin äiti. Ja rankaksi sen tekee se tietynlainen luopuminen. Ja se, ettei osaa enää tehdä mitään oikein, varmasti kumpikaan...

Toisaalta, ollaanhan mekin oman äidin kanssa selvitty. Ei sekään ihan kevyttä settiä aina ollut. Aika kultaa muistot, ainakin entisen teinin mielessä.

Valoa viikonloppuun!

-Päivi-

p.s. jos neljän vuoden päästä alkaa esikon kohdalla helpottamaan, niin kuopus tulee vauhdilla perässä. Oujee.

kuvat:pinterest