Yliannostus

Yleensä, siis likipitäen aina nousen sängystä oikealla jalalla. Positiivisella mielellä uuteen päivään. Vaikka on hämärää, voi väsyttääkin, on silti uusi päivä.

Jos on aikaa ja vaikkei sitä kummemmin olisikaan avaan puhelimesta Facebook sovelluksen. Virhe, iso virhe.

En jaksa enää yhtään vihaa kiljuvia otsikoita, iltapäivälehtien jaettuja juttuja väkivallasta, mielenilmauksista ja synkästä inhimillisyyden katoamisesta.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja kunnioitan toki sitä. Mutta miten se vie asiaa eteenpäin syytämällä suurin kirjaimin sitä negaatiota somessa? Miten? Onko muuta tapaa viedä asioita eteenpäin?

Pelottavaa on myös ihmisten sanojen ruoska. Yleisesti tai henkilökohtaisesti loukkaavaa voi kirjoittaa siinä suuressa vihan puuskassa. Vai voiko? Onko asia todella niin, että tämän hetkinen tilanne antaa "luvan" sanoa vihamielisiä loukkauksia vaan sen takia, että tilanne on nyt tämä. Ei voi olla.
Onko lupa toivoa toiselle ihmiselle kurjuutta ja jopa kuolemaa? Ei voi olla.

Joka päivä pelkään lähettää lapseni ulos ovesta. Jos jollain on omasta mielestään lupa kohdistaa vihansa heihin. Tälläiseen maailmaan en ole valmistautunut äitinä. Mutta olen valmistautunut suojelemaan heitä parhaani mukaan.

Tämänhetkiseen tilanteeseen sen enempää kantaaottamatta haluaisin, että useampi ihminen pysähtyisi seuraavaksi tekemään jotain hyvää, itselle tai läheiselle sen sijaan, että näpyttelee näytölle vihamielistä, puistattavaa pahaa. Pliis.
Koitetaan nielaista takaisin suusta tai sormista lähtevä ilkeys. Siihen ei ole oikeutta kellään, eikä millään perusteella.

Omassa mielessä on paljonkin, jota voisi suoltaa suusta pihalle tarkoituksen mukaisesti pahoittaen ympärillä olevien ihmisten mielen. Ja valitettavasti olen varmaan syyllistynyt siihen(kin).
Kielessä on varmaan arpia, niistä sanoista, jotka olen purrut kiinni, etteivät pääse ulos. Olenko menettänyt jotain oleellista? En usko. Olisko oma ego parantunut siitä? En usko sitäkään.
Onko jollain oikeus levittää vihaa ja kiukkua ympärille? Ei ole.

Aah, onneksi voin yrittää pysyä loitolla ja sulkea korvani.

Tänä iltana, niinkuin jokaisena iltana, tartun turvalliseen käteen, joka on tämän perheen suojamuuri. Tämän käden omistaja ei tunne tarvetta loukata, päinvastoin, tietoisesti ja tietämättäänkin kannattelee korkealla. Siinä paikassa maailma on hyvä ja turvallinen. 

 

-Päivi-