perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sänkkäriä









Kuvassa esiintyvien tyyppien herkkuhylly on ammottanut tyhjyyttään koko viikon. Siitä johtuen nämä muikeat ilmeet.


Supermarttamaisesti olen tehnyt pyhän päätöksen säästää perheen ruokalaskussa mittavan summan. Lähinnä tämä ajatus lähti siitä, kun ruokaa menee roskiin ihan liikaa.

Kun ei järjestelmällisesti tee viikon ruokalistaa ja toimi kaupassa sen mukaisesti, kärryyn eksyy paljon ylimääräistä joka kipataan Veikko Lehden kuljetukseen tovin kuluttua.

Tuumasta toimeen. Kuluneelle viikolle oli ruokalukkari, jota noudatettiin. Sen mukaan tehtiin ruokahankinnat ja täytyy kyllä silmät ympyräisenä ihmetella, kuinka paljon vähemmän niitä euroja viikossa kului. Silti, joka päivä oli ruoka pöydässä ja laadusta ei silti tarvinnut tinkiä.
Ja mikä parasta, kun oli lista valmiiksi laadittu, ei tarvinnut hyrränä pyöriä kaupassa ihmetellen, että mitähän ihmettä kärryyn tarvitaan.

Eilen alkoi olla jääkaappi melko autio iltapala-aikaan. Kaapissa oli vielä puolikuiva paahtis, jääkaapista löytyi vielä ainekset sänkkäreihin. Leivät sai sisuksiin ranskankerma-sinappi sekoitteen, kinkkua ja juustoa, pannun kautta tarjolle paahdettujen paprikoiden kanssa.
Maustamattomasta jugurtista tekeytyi kevyempi versio aiolista. On monin verroin muuten parempi kun vaihtaa majon jugurttiin.

Nyt on jäkäri tyhjä ja aika tehdä lista viikonlopulle. Voisipa vaikka tsekata mitä pakastin kätkee sisälleen.

Mitäköhän sitä sitten tekisi säästyneillä talousrahoilla :)

-Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti