Pikkuhiljaa herää lapset, huoneista kuuluu: "Äiti, hereillä ollaan." (Tosin esikko samaan hengenvetoon lisää, "en lähde koiran kanssa ulos. AINAKAAN VIELÄ") Siinä ne on, kaikki ydinperheenjäsenet. Taas se tulee, onnentunne.
Sitten tilanteet muuttuu. Lapset on lähdössä mummin ja tuffan kanssa reissuun. Kaikki juuri NYT tarvittavat vaatteet on hukassa, aamupala ei maistu, hiukset on huonosti ja takussa. Ei onnentunteita.
Ovi käy, isoveli astuu ovesta sisään. Halaa lapset, istahtaa sohvalle, juo kahvia. Ihana isoveli. Tuttu, turvallinen. Tukipilarini läpi myrskyjen ja tyynemmänkin ajan. Aina läsnä, lähellä tai kauempana. Onnentunne. <3
Koko porukka kokoontuu keittiöön askartelemaan korttia huomista päivää varten. Kaikki osallistuu suurella innolla. Onnentunne.
Lopulta tulee Äiti ja Isä. Onnentunne. Ottaa lapset mukaansa, isoveli lähtee, ollaan kahden. Alkaa kodin siivous, YHDESSÄ. Tulee siistiä, jatketaan ulkotöissä, jälleen YHDESSÄ. Paljon hommia, pieniä katseita kesken kotitöiden, kosketuksia ohimennen. Onnentunne.
Loppuilta nautitaan. Koti on puhdas, ulkonakin on saatu jotakin aikaiseksi. Tärkein ihminen on lähellä ja läsnä. Onnentunne.
Ajatelkaapas, kuinka arkisista asioista suurimmat onnentunteet tulee. Ei siinä vaadita suuria asioita. Ainoastaan pysähtymistä ja tunnistamista kuinka onnekas onkaan.
Ja ei. En tarkoita sitä, että elämä on pelkää onnentunnetta ja ihanaa kivaa. Eihän se ole koskaan, eikä kellään. Mutta kysymys onkin siitä, pitääkö huonoa jakaa eteenpäin?
Mutta onnea on mukava jakaa eteenpäin. Ja se on helppoa.
Nyt olisi mukava kuulla, mistä lukijoiden onnentunteet tulee??
Onnekasta lauantai-iltaa. Huomenna juhlitaan rakasta iskää <3
-Päivi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti