Monistakin syistä ja pitkältäkin aikaa kasautuu ajatuksia omalle kovalevylle. Joskus asia käy hetken mielessä ja palaa aika ajoin takaisin. Joskus harmittaviakin asioita pystyy kuittamaan ja deletoimaan päästä pois ja toisinaan ne pysyykin pois. Ne asiat, jotka ei yrityksistä huolimatta pysy pois, tarvinnee käsitellä jollain tavalla, ennenkuin se likasanko päässä läikkyy yli.
Kivikkoisia ja mutkaisia polkuja kulkeneena ja kompastuneenakin voisi sanoa jo oppineensa jos ei paljoa, niin jotakin. Keneen voi luottaa, ketä ansaitsee arvostuksen, kuka tekee omasta ponnahdusjalustasta vakaan ja tasaisen, keneen voit nojata ja ketä omaa suuren ominaisuuden. Ihmismäisyyden.
Valitettavasti toisinaan törmää niihin ihmisen nurjiin puoliin, joita en halua tässä edes luetella.
Nurjissa puolissa on yksi ainoa hyvä puoli. Ne löytyy aina ihmisen edestä. Tavalla tai toisella. Ja usein vielä aika rankalla kädellä ne siihen paiskataan. Ja kyllä, on paiskattu eteen sitäkin. Ja syystäkin ja joskus syyttäkin.
Sitä asiaa ei pääse pakoon, eikä piiloon, että vastuu kaikesta on sillä tyypillä, joka sieltä peilistä katsoo. Omasta onnesta tai sen puutteesta. Ah, kuinka helppo onkaan osoittaa sormella: Hei Sinä siellä, se on sun syy. Ja kuinka vaikea on myöntää, ettei se niin menekkään.
Jotkut oppii, toiset ei. Jollain on jopa käsitys, ettei ole mitään opittavaa. Meikällä sitä sarkaa riittää. Ihminen ajattelee, että kun mulla on nyt näin tämä juttu, niin se oikeuttaa mut tekemään asioita tietyllä ja tavalla murehtimatta muuta kuin omaa napaa.
Ihan hanurista.
Monta kertaa tekee mieli avata suunsa ja sanoa isoilla kirjaimilla oma mielipide, koskien se sitten ihmistä itseään tai hänen tapaa tehdä asioita. Vielä sitä Suurta Rohkeutta ei aina löydy. Ja onko se sitten oleellistakaan. Jokainen kuitenkin on vain itse vastuussa elämästään ja siinä tehdyista valinnoista.
Mutta jos teoilla tullaan siihen reviirille, joka kuuluu minulle, rohkeuden pitää riittää loputtomiin. Ja niinhän se riittääkiin.
Monia asioita taas tälläkin viikolla kohdanneena on ollut helpottavaa katsoa ympärille ja huomata kerta toisensa jälkeen sieltä löytyvän ne ihmiset, jotka oman ponnahduslautani tekee vakaaksi ja rohkeuden mittaamattomaksi. Helpottavaa on myös jättää taakseen ne tyypit, jotka sitä lautaa keinuttaa. Uida voittajana rantaan, hukkumatta, joskin syvälle ja pimeään sukeltaneena.
Rami, Äiti ja Isä, Juha ja ne Ystävät, jotka näette asiat, jotka minäkin näen. Ilman Teitä tämä tie olisi paljon kuoppaisempi ja kivikkoisempi ja kylmempi. <3
Tänä päivänä minä olen minä, vahvempi kuin koskaan.
-Päivi-
kuvat: pinterest
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti