Kohta koululainen

Jee, nyt on synttärit juhlittu. Martan virallinen synttäripäivä oli jo, mutta vasta nyt päästiin juhlistamaan seitsemää hienoa vuotta.

Tästä kuitenkin lähdetiin 7 vuotta sitten, aika tarkkaan muuten päivälleen...



 

Ja pikakelauksella tähän on tultu...

Lapsella on pysähdyttäviä kysymyksiä jo 7- vuotiaana. Ilokseni voin myös todeta, että melko monet asiat kiinnostaa ja kaivertaa pientä mieltä. Olen joskus mennyt voimieni tunnossa sanomaan, että äidit tietää kaikki maailman mieltä kaiverruttavat asiat. Ja varmasti tiedättekin, että jos aikoo vastata Martalle, että "en tiedä", vedetään tämä sinähänsanoitettääidittietääkaiken kortti. JOKA IKINEN KERTA. Miten lapset yleensäkin VOI muistaa jonkun sivulauseessa puoliksi huumorilla heitetyn lauseen, kun taas suunnatonta vaikeutta aiheuttaa muistaa 3 minuuttia, minne jäätelöpaperi kuuluu laittaa. Ja missä on pyykkikori. Hämmentävää, että pienessä kodissamme ei kovin kaukana kenestäkään tuo kori ole, mutta sen olinsijaa on mahdoton muistaa. Mutta siinä asiassa pätkii myös parin muun jäsenen muisti.

Mutta juhlathan meillä oli sunnuntaina. Ilma suosi synttäreitä ja mukavasti oltiin ihan pihalla koko päivä.

 

 

 

Martta halusi ehdottomasti Ninjago-kakun.

 

Tämä oli kyllä hyvääää!!!

 

 

Illalla jälkiä siivotessa sitä paniikinomaisesti alkaa jo miettimään, että millaiset synttärit Martalla on 10 vuoden päästä. Ei taideta enää haluta Ninjago-kakkua, eikä poppareita. Apua. Mutta onpahan tässä vielä aikaa sitä murehtia. Muutama kerta. Ja niinkuin vakaa ajatus oli pitää tämän kerrran blogiteksti kevyenä lapsen synttäri-, kiva kesäpäivä bloggauksena, pakko myös hieman raottaa yhteisten koti-iltojemme ajankulua...

 

Kuka pitkästyy hiljaisista ja seesteisistä koti-illoista? Kaipaa naurua (äänekästä) ja melskettä iltojen iloksi ja pitkästyy sohvalla valumiseen kuunnellen vain äänettömällä olevaa ajankohtaisohjelmaa odottaen, että iskisi nyt vaikka pallosalama. Hei, tervetuloa meille. Desibelit poukkii kun suihkarit syöksykierteessä, tavarat lentelee ja hermot on mutsilla riekaleina. Unohtamatta vielä jokailtaista "muaeiväsytäyhtäänjaenainakaansilmiälaitakiinni" jankutusta.

Kun saan kerättyä itsehillintaa ja yritän saada kuria järjestystä palautumaan hetkeksi saan vastauksen: Otetaan nyt ihan iisisti, mamu. Siis WHAT? MAMU?? Koska musta tuli mamu? Ja vielä se, jonka pitäisi ottaa "iisisti". Siinä on sitä haastetta olla saman päivän aikana monessa eri roolissa ja vaihtaa lennossa mamusta kokin kautta erotuomariksi ja siitä suorin vartaloin naiseksi. Ou jee. Helppoa kuin mikä...

 

Jottei ala mennä liian raskaaksi, niin otetaan se toinen puoli ja näkökulma. Siellä toisella puolella on naurua, lämpöä, välittämistä, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Perhettä ja kotia parhaimmillaan. Äiti, sä oot maailman paras. ( Tämä lause kannattaisi pyytää kirjallisena). Ja töistä tullessa koko maailman murheet mukanaan, siellä on joku, sielunkumppani, joka saa ne yhdellä katseella unohtumaan.

 

 

Harmi, ettei näihin kuviin saa ääntä mukaan. Se on mahtava.

 

Toisaalta jatkuvaan hälinään ja lasten melskeeseen kun on jo jollain tasolla tottunut, tuleekin käsittömättömän hiljaista kun molemmat ovat poissa kotoa. Bonuksena vielä kun karvakorva pakataan mukaan on hiljaisuus ja rauhallisuus jotain, jota osaa arvostaa ja siitä on otettava kaikki irti. Tästä kyllä menee jättikiitos ja iso sydän sinne mummille ja tuffalle, jotka aina ottavat tämän riehakkaan kolmikon hoiviinsa.

<3

 

 

 

Kesäterveisin, mamu