Eräs tuttavani menneisyydestä luonnehtisi asiaa näin: "parhaat savut on jo otettu"
Onko se niin? Eipä taida ollakkaan. Ikä juuri nyt on loistava. Oma paikka maailmassa on löytynyt ja on rohkeutta hioa elämäänsä juuri siihen suuntaan, mihin haluaa. Ja mikä parasta, osaa jo tehdä sen.
On elämän tuomaa kokemusta, joka ohjeistaa jostain taka-alalta.
Lapset on jo "mukavassa iässä". Omatoimisia, äiti saa olla jo hieman taustalla, kunhan on paikalla. Meillä kun tämä napanuora ei taida irrota koskaan. Mutta tässä iässä voisi vauva-arki olla jo hieman liikaa... Niin ihanaa kun se joskus nuorena olikin... Tai sitten aika on kullannut muistot. Tänään on iän tuomaa varmuutta olla sinut itsensä kanssa. Vuosien mukana tullutta onnea, joka vahvistaa luottoa huomiseen.
Jo pienestä lapsesta asti vanhempien luomaa luottoa omaan itseensä osaa arvostaa. Maailman myrskyisetkään tuulet ei ole kaatanut.
Rohkeutta, jota lempi-ihmiseni on ammentanut minuun ämpärikaupalla. Minun yli ei kävellä. Kaikkea ei tarvitse sietää ja tietyt asiat voi jättää omaan arvoonsa, lähinnä arvottomuutensa.
Olla itsenäinen, olla onnellinen.
39 vuotta on siis hyvä ikä. Elämännälkä, palo elämään roihuaa, mutta asioita osaa jo tarkastella iän tuomalla kokemuksella. Ihanaa olla juuri tässä, tämänikäisenä.
Onnellista loppuviikkoa!
-Päivi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti