Raahasin kuusen ulos. Lapset koristeli kuusen tasan kolme päivää ennen joulua. Tähdet sytytettiin ikkunoille jo monta viikkoa ennen joulua. SE koristelaatikko kannettiin sisälle hyvissä ajoin ennen joulua ja sisältö levitettiin ympäri kotia. Aatonaattona käytiin haudalla, tervehtimässä mummua, valmisteltiin seuraavan päivän ruokailua, vietiin joulutervehdyksiä (itsevalmistettuja), ja ennenkaikkea, omassa tahdissa, ilman paniikkia. Mitä sitten jos kaikki ei mene ohjekirjan mukaan? Ei yhtään mitään.
Sitten valkenee aattoaamu. Kuopus on kolmatta viikkoa tulisilla hiilillä lahjojen takia. Koska avataan lahjat? Saunan jälkeen? Ruuan jälkeen? Kuinka kauan on vielä siihen kun avataan lahjat?
Plus kolmesataa aiheeseen liittyvää kysymystä...
Loimme oman perinteen. Lahjat ilmestyi kuusen alle kuin taikaiskusta aamupäivän aikana. Ja ne avattiin samaisena aamupäivänä. Tämä oli taktikoitua. Sauna- ja ruokarauha. Mahtavaa.
Aatto oli sitä mitä toivottiin. Rauhaa, yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. (LAHJOJA UNOHTAMATTA) En ole ihan varma, oliko pukki ja tontut erehtynyt, mutta MacBook Airistani en luovu.
Joulupäivä. Saan nukkua, ei soita kello. Koirakin kääntää kylkeä, kun ulkona paukkuu pakkanen. Lopulta lähdemme ulos. Pakkasta, lunta ja puhdasta lunta silmän kantamattomiin. Onko tämä totta?
On se, mutta kylmä tulee. Takaisin kotiin ja hei, peiton alle. Elokuva pyörimään, lempi-ihmiseni kainaloon. Voiko olla parempaa? Ei voi.
Seuraavana omaan lapsuuden kotiin, missä on oma äiti, isä, veli ja mummu. Autollinen perhettäni kaartaa lapsuuden kotiini. Ja yhdellä katseella kaikki rakkaat on siinä, saman pöydän ympärillä.
Voiko pyytää enempää? Ei voi, mutta silti saa ja matka jatkuu...
Matka jatkuu lempi-ihmiseni kotiin. Oven auettua vastassa on toinen perhe, joka ottaa vastaan halaamalla. Anoppi, Appi, lasten tädit, sedät ja serkut. Puheensorina ja tunnelma.
Meitä on odotettu, sen huomaa. <3 Saadaanpa jopa serkkuvahvistus mukaan. Lasten onni on taattu. Siskonpetiä, saunaa ja lumihankea, kikatusta ja kiljuntaa. Kaukana joulurauhasta, mutta väliäkö sillä? Nämä tyypit nauttii. Ja luo ehkäpä omia jouluperinteitään omissa sielunsa sopukoissa. Ehkäpä minut ja lempi-ihmiseni kärrätään rollaattoreissa joskus Annin kotiin, tuupataan saunaan ja siitä hankeen. Ja sitten nauretaan niin, että tekohampaat on hangessa heti niiten ulkotulien vieressä.
Tapaninpäivä. Saan edelleen nukkua aamulla ruhtinaalisesti tasan kaksi tuntia enemmän kuin arkiaamuna. I´m in heaven. Taas kainaloa ja elokuvaa. Mitäs jos lähdetään pulkkamäkeen? JOOOOO! Saadaanko Heseä tänään? Ei maistu jouluruoka lapsille. Noh, tottakai. Majoneesilla ja kaikilla herkuilla. Jopa ISOT limut Tapaninpäivän kunniaksi.
Nyt tulee se yllätysosio. Yht´äkkiä huomisin ehdottavani lempi-ihmiselleni, että jospa lähdettäisiin hiihtämään.
Lähdimme.
30 metriä oli "sivakoitu" minulla oli veren maku suussa. Urhoollisesti huutelin taksepäin, että ONKO VAUHTI SOPIVA, VAI HALUAAKO HÄN, ETTÄ HIMMAAN?? Ei se halunnut.
Sillä seuraamuksella, että pääsimme 50 metriin. Nyt oli nivuset h......n tulessa.
"HIMMATAANKO?
Ei himmattu. VIISI KILOMETRIÄ TAPANIN PÄIVÄNÄ HIIHTOA.
Ei ole ollut tapana.
Ei vaan, hauskaa oli. Meinasin kaatua n. 6 kertaa. 5 kertaa alamäessä. Kerran luulin, että tulee sydäri. Ei tullut.
Mutta summasummarum. Jokainen luo omat perinteet jouluun. Meillä oli tälläiset.
Lempi-ihminen lähti metsään. Itse yritän linkuttaa nukkumaan. Huomenna tirppojen kanssa shoppailemaan. Ne sai kauhiast paljo kirjekuoria pukilta. Mahtaisiko he sijoittaa äidin hiihtorahastoon?
Joulu on kiva. Todella.
-Päivi-
Joulun ainoa kuva. "Sä olet mies, sä rakennat. Mä olen nainen, mä sisustan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti